edelleen niukkaa. No, Flammentanzia oli saatavilla. Niitä siis kolme talon aurinkoiselle seinustalle. Ensimmäisinä vuosina laskimme varret alas talveksi, peitimme ne havuilla ja olimme tyytyväisiä, kunnes pahana myyrävuonna tekivät mokomat invaasion meidänkin pihallemme. Keväällä havujen alta paljastui lohduton näky: myyrät olivat ymmärtäneet havumajan pesäpaikakseen ja popsineet kaikki flammarin varret silpuksi. Kyllähän ne siitä käsittelystä vähitellen toipuivat ja ovat ilahduttaneet monena vuonna runsaalla kukinnallaan. Aikoihin niitä ei ole enää voinut laskea alas, emmekä ole nähneet tarpeelliseksi edes peittää niitä mitenkään.

Muutamia köynnösruusuja alkoi 1990-luvulla ilmestyä ihan tavallisiin taimitarhoihin. Hankimme New Dawneja (ei huolta), Sympathioita (kronkeleita) ja joitakin keltaisia (kuolivat onneksi). Jostain löytyi jopa Harlekin, joka kitui ja kitui, mutta alkoi viihtyä kolmannessa kasvupaikassaan.

Ruusuihin ja samalla heti erityisesti köynnösruusuihin höyrähdimme vasta tämän vuosituhannen alussa. Hankimme kaikki mahdolliset Suomesta saatavat köynnösruusut. Sitten teimme keikkoja Ruotsiin ja kun sieltäkään ei oikein löytynyt lisää mieluisia, siirryimme tilaamaan netin kautta ulkomailta. Nyt meillä on köynnösruusuja yli 120 lajia ja lisäksi kymmeniä köynnöksinä kasvavia pensasruusuja.

Lemmikeistä on vaikea valita mieluisimpia. Yksi on kuitenkin ylitse muiden: Rosa helenae ’Lykkefund’. Se on menestynyt meillä aivan mielettömän hyvin. Paikka on kasvimaan keskellä, melko savisessa maassa. Teimme sille aluksi kolme metriä korkean ruusukaaren, mutta se ei riittänyt alkuunkaan. Jatkoimme ruusukaarta tunneliksi, mutta sekään ei riittänyt. Lykkis on jatkanut kasvuaan orsia pitkin metrien päähän moneen suuntaan. Kukkia on tuhansia.

>> jatkuu