Kaunis pitsiruutuinen kuisti lumosi meidät ensi silmäyksellä, emmekä empineet ratkaisua, vaikka sekä kuisti että talo olivat surkeassa kunnossa.

Pihasta tajusimme vain, että tilaa ja korkeuseroja oli aika paljon, vanhoja puita jonkin verran. Näimme heti mahdollisuuden puutarhan perustamiseen.

Koska meillä on sukujuuria Kivennavalle, tiesimme aika paljon Terijoesta ja sen huvilakulttuurista. Kuistia katsellessa kirjallisuutta opiskelleen humanistin ajatukset ehtivät jo kiitää Olavi Paavolaisen Vienolan puutarhaan ja tulenkantajien puutarhajuhliin. Meille selvisi varsin nopeasti, että tähän tilaisuuteen piti tarttua. Tiesimme löytäneemme aarteen - tosin perinpohjaista kunnostusta kaipaavan.

Muutimme uuteen kotiin tihkusateesta harmaana marraskuisena päivänä. Kaikkialla oli hylätyn ja alakuloisen näköistä. Pihasyreenien märät lehdet liimautuivat kengänpohjiin, kun ystävinemme kannoimme tavaroita sisään. Sameana muuttopäivänä koko pihamaa tuntui vain pimeältä, rumalta ja hoitamattomalta.

Marraskuun harmaudesta huolimatta aloitimme uuden elämän innosta puhkuen ja ideoihimme uskoen. Tiesimme tehneemme uhkarohkean valinnan, joka vaatisi loputtomasti työtä. Uurastimme ystävien avustuksella remontin kimpussa koko ensimmäisen talven. Piha uinui Ruususen unta lumikatteen alla.

Kun lumi keväällä alkoi sulaa, pääsimme tutkimaan lähemmin ympäristöä, josta olimme päättäneet luoda puutarhan. Tai aluksi ainakin kasvimaan. Löysimme vanhat luumu- ja omenapuut sekä marjapensaat, jotka elää kituuttivat. Tontti oli mielenkiintoinen.

>> jatkuu